Siirry sisältöön

Vanhustyö on kohtaamisia

Yhteiskunnassamme käydään parhaillaan vilkasta keskustelua vanhustenhoidon tilasta. Luonnos laiksi iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamisesta on juuri julkaistu ja keskustelu sen ympärillä on vilkasta. Henkilöstömitoitukset eivät ole laissa mukana monien tahojen toiveista huolimatta. Lakia on tältä osin julkisuudessa kritisoitu. Vanhusten laitoshoitoa tarkasteltaessa julkiseen keskusteluun nousevat hyvin usein vain hoidon laadun epäkohdat. Valviran vanhusten laitoshoitoa koskevassa selvityksessä (2011) muun muassa todettiin, että hoitohenkilökunnan mitoituksissa oli puutteita, osa hoitohenkilökunnasta oli epäpätevää, ikäihmisten lääkitys tarkistettiin liian harvoin, ruokailujen väli oli liian pitkä ja ikäihmisten terveydentilan seurantaa ei kaikissa yksiköissä tehty potilasasiakirjamerkintöjen asetusten edellyttämällä tavalla.

On tärkeää, että vanhusten hoidon epäkohdista keskustellaan ja että esiin nostetaan osaavan ja määrältään riittävän henkilökunnan merkitys. Hoidossa esiintyviä puutteita on tärkeää selvittää ja niihin tulee suhtautua vakavasti. Kehittämistyötä tulee suunnata selvityksissä ilmenneiden epäkohtien korjaamiseksi, sillä ikäihmiset ovat oikeutettuja laadukkaaseen ja inhimilliseen hoitoon. Huolenani on kuitenkin se, että kapeuttaako yhteiskunnallinen keskustelu kuvaa vanhustyön tilasta.

”Aito kohtaaminen on parasta mitä voimme toiselle ihmiselle antaa.” Näin toteaa eräs vanhustyössä toimiva hoitaja. Kohtaamisen taito on hoitajan ydinosaamista. Kohtaamisissa hoitaja suuntaa katseen ihmiseen yksilöllisen elämänkulun omaavana ainutkertaisena ja ainutlaatuisena persoonana. Kohtaamiset sisältävät monia mahdollisuuksia. Ihmisen arvon tunnistaminen on avain kohtaamistilanteiden sisältämien mahdollisuuksien tavoittamiseen. Se, miten hoitaja kohtaa vanhuksen ja hänen omaisensa, on merkityksellinen tekijä vanhustyön onnistumisessa.

Laadukas vanhustyö rakentuu kohtaamisista, jotka onnistuessaan vahvistavat vanhuksen voimavaroja ja vähentävät hänen haavoittuvuuden kokemustaan. Kun puhutaan kohtaamisista, on muistettava, että puhutaan hoitajan taidosta kuunnella, eläytyä, nähdä, ymmärtää, olla läsnä, tukea, koskettaa ja välittää. ”Miten paljon minä hoitajana pystynkään vaikuttamaan. Tilanteissa, joissa kohtaan surullisen ja ahdistuneen vanhuksen, voin vaikka yrittää silittää toiselta pahan olon pois ja vakuuttaa, että kaikki on hyvin.” Näin kertoo eräs hoitaja. Peruslähtökohtana on, että pelko, huoli ja ahdistus kutistavat vanhuksen voimavaroja. Hoitaja voi pyrkiä kohtaamisissa kanavoimaan nämä tuntemukset sellaisiksi, etteivät ne rajoita vanhuksen elämää. Esimerkiksi edellä mainitussa hoitajan kertomuksessa läsnäolon ja kosketuksen keinoin hoitaja pyrkii tukemaan vanhusta suuntaamaan katsetta iloon ja positiiviseen, sen sijaan, että vanhus joutuisi turhaan ponnistelemaan mielipahan kanssa. Jokainen kohtaaminen tarjoaa hoitajalle mahdollisuuden löytää uusia näkökulmia työhön, tukea vanhuksen arvoa ja ainutkertaisuutta sekä tunnistaa ja vahvistaa voimavaroja.

Myönteiset asiat eivät ole olleet keskeisellä sijalla vanhustenhoidon tilasta keskusteltaessa. Kohtaamisten merkitykset saattavat jäädä huomiotta hoidon epäkohtien yleisessä tarkastelussa. Olen kuitenkin havainnut hoitajia kouluttaessani, että he itse mielellään puhuvat nimenomaan vanhustyön myönteisistä puolista. Hoitajat arvostavat tekemäänsä työtä ja he tekevät sitä suurella sydämellä. Heidän näkemyksensä työn rikkaudesta laajentaa kuvaa vanhustenhoidon tilasta. Onkin ilmeistä, että vanhusten hoitoa tarkasteltaessa ja sen tilasta keskusteltaessa tarvitaan myös tietoa, joka pyrkii tavoittamaan ja tuomaan näkyväksi myös hoitajan ydinosaamisen, kohtaamisen taidon. Rohkenen sanoa, että onnistuneiden kohtaamisten turvaamiseksi ei riitä pelkästään resurssien lisääminen, vaan siihen tarvitaan myös vanhoista ihmisistä välittämistä.

Sini Eloranta
erikoissuunnittelija