Osallisuutta voi lisätä monin keinoin ja arkisiltakin tuntuvin askelein. Elämänote-ohjelmassa 20 hanketta etsi ja löysi roppakaupalla uusia oivalluksia, toimintatapoja ja näkökulmia, joilla järjestöt voivat edistää ikäihmisten arjen osallisuutta. Pieniä ja suuria tekoja, joilla voi olla yksilön arjen mullistava vaikutus.
Tässä blogissa haluamme jakaa meille vahvasti mieleen jääneitä ajatuksia reilun kolmen vuoden Elämänote-matkaltamme. Emme listaa toimenpiteitä, teorioita tai toimintaohjeita, vaan ajatuksia siitä, mistä osallisuuden kokemus pohjimmiltaan syntyy ja miten sen syntymistä voidaan edistää.
Keskinäinen arvostus lisää yhteistä hyvää
Arvostusta on nähdyksi ja kuulluksi tuleminen – se syntyy yksinkertaisimmillaan silmiin katsomisesta ja pienestä hymystä. Se, että juuri minut on nähty, ehkä jopa tervehditty nimeltä, tuntuu tärkeältä. Tieto siitä, että minulta kysytään ja mielipidettäni kuunnellaan, lisää osallisuuttani. Yhdessä voimme koota ajatuksia omasta elämästämme ja välittää ne muidenkin kuultavaksi, myös virkamiesten, median ja päättäjien. Pohdituttavan tai kipeänkin asian yhdessä näkeminen ja sanoittaminen viestii arvostuksesta ja antaa voimavaroja. Kohtaamisen kokemus voi syntyä myös taiteen kautta; kuunnellaan, katsellaan tai tehdään yhdessä, vaikka tanssien!
Tiedot ja taidot vahvistavat osallisuutta
Hankkeiden kautta iäkkäät ovat saaneet itselleen monenlaista arvokasta tietoa, esimerkiksi paikallisista palveluista, hyvinvoinnista, kaltoinkohtelun ehkäisemisestä ja turvallisuuden lisäämisestä. Kokemus siitä, että on yhteisön ja yhteiskunnan täysivaltainen jäsen, ottaa harppauksen taitojen, tiedon ja osaamisen lisääntymisen kautta. Kun osaan edistää omaa terveyttäni hyvällä ruualla ja liikunnalla, pitää talouskolikkoni turvassa ja käyttää digivempaimia – olen silloin osallinen, mukana, pystyvä.
Kohtaamiset kasvattavat yhteisöllisyyttä
Jotta osallisuuden kokemus voisi saavuttaa kaikki, on esteettömyys huomioitava kaikin tavoin. Matala kynnys tarkoittaa paitsi helppoa pääsyä tilaan, myös viestintää, jonka kaikki ymmärtävät sekä toimintaa, johon jokainen on tervetullut juuri sellaisena kuin on. Joskus kynnyksen ylittämiseksi tarvitaan henkilökohtainen kutsu tai jopa noutaminen kotiovelta asti.
Ohjelman hankkeet ovat avanneet ovia taloyhtiöiden kerhohuoneisiin ja näyttäneet asukkaille, kuinka yhteisiä ulkotiloja voi käyttää kokoontumisiin. Lähiyhteisöihin on saatu vakiintuneita kohtaamispaikkoja, peliporukoita ja kävelyryhmiä. Kohtaamisissa ja yhteisissä tapahtumissa kasvot alkavat tulla tutuiksi ja alueen me-henki kasvaa. Kun naapuri tulee tutummaksi, hänestä kannetaan yhteisössä huolta ja kun ollaan jo vähän tuttuja, on sekä avun tarjoaminen että sen vastaanottaminen helpompaa.
Ammattilaiset laittavat osallisuuden aallot liikkeelle
Osallisuuden aaltoja liikkeelle sysäävänä voimana toimivat itsensä likoon laittavat ammattilaiset. Tarvitaan uskallusta olla oma itsensä, taitoa ottaa vaikeita asioita puheeksi sekä oikean tiedon välittämistä ja palastelua juuri kunkin iäkkään elämään sopivasti. Taustayhteisön tuki ja toimivat verkostot antavat hanketyölle hyvän kasvu- ja juurtumisalustan ja edistävät työntekijöiden jaksamista. Työssä on tarvittu kykyä nähdä suurempia kokonaisuuksia, rohkeutta kokeilla ja olla joustava. Hankkeiden näkyvä työ on voinut myös käynnistää ”osallisuusketjuja” – hankkeiden vanavedessä muutkin alueen toimijat ovat voineet innostua tarjoamaan osallisuutta lisäävää toimintaa.
Elämänote-verkostossa on tehty työtä iäkkäiden osallisuuden edistämiseksi myös jakamalla osaamista ja tietoa muille. Hankkeet tuottivat monipuolista materiaalia sekä suoraan iäkkäille että ammattilaisten työn tueksi. Ohjelman koordinaatiossa toteutettiin laadullinen seurantatutkimus luotaamaan iäkkäiden vahvuuksia, arkea ja hyvinvoinnin lähteitä. Hankkeiden hyviä toimintatapoja kirjoitettiin muistiin, jotta muutkin voivat niitä kokeilla tai poimia niistä ideoita. Toivomme, että näin Elämänote-ohjelmassa tehty työ vahvistaa ikäihmisten osallisuutta ja tuo sisältöä heidän elämäänsä myös tulevaisuudessa.
Lea Stenberg, koordinaattori & Ulla Pohjanmaa, suunnittelija, Elämänote-ohjelma
Elämänote on ikäihmisten osallisuuden lisäämiseen tähtäävä ohjelma. Ohjelmassa mukana olevien hankkeiden yhteisenä tavoitteena on ollut haasteellisissa elämäntilanteissa olevien ikäihmisten kotona asumisen tukeminen ja elämänhallinnan vahvistaminen. Ohjelmaa koordinoivat Ikäinstituutti ja Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry yhdessä. www.ikainstituutti.fi/elamanote/