Palvelujärjestelmän digitaalinen murros etenee Suomessa nyt vauhdilla ja sen perässä olisi pysyttävä tavalla tai toisella. Eteenpäin pinkovassa digiyhteiskunnassa pysyvyys ja ennustettavuus eivät ole varsinaisia hyveitä. Omaa digitaalista suorituskykyä olisi kehitettävä jatkuvasti – läpi koko elämän. Tämän muutoksen keskellä on muistettava varmistaa vanhojen oikeus ja pääsy heidän tarvitsemiinsa palveluihin. Vain osallisuus digitaaliseen murrokseen saa aikaan todellisen muutoksen.
Maaliviivaton maraton
Digitaalinen osallisuus merkitsee yhteenkuuluvuutta ja arvostusta – tunnetta siitä, että on arvokas ja osa yhteiskuntaa silloinkin, kun omat digitaaliset taidot ja kiinnostus ovat koetuksella. Osallisuuden tavoittelu digitaalisessa palveluyhteiskunnassa onkin yhtä kilpajuoksua. Siinä pärjäämiseen tarvitaan motivaatiota, harjoittelua, paljon toistoja, osaavaa valmennusta ja hyviä tukijoukkoja.
Digitaalisen palveluyhteiskunnan kilpajuoksussa on yksi erityispiirre, mikä tekee siitä maratoniakin vaativamman. Kyseessä on pitkänmatkan estejuoksu, jonka maaliviiva siirtyy yhä kauemmaksi. Juuri kun luulet oppineesi uuden taidon, jolla pääset maaliin saakka, eteesi ilmaantuu uusi este.
Kilpajuoksu, joka ei sovi kaikille
Palveluiden digitalisaatio muuttaa myös asiakaspalvelutyötä. Sen sijaan että asiakasta palveltaisiin puhelimitse tai kasvotusten, häntä ohjataan yhä määrätietoisemmin verkkopalveluiden itsenäiseen käyttöön. Osa palveluntarvitsijoista tarvitsee kuitenkin jatkossakin ohjeita, opastusta ja tukea digitaalisessa palveluviidakossa.
Kaikkia asiakkaita ei siis tule suin päin ohjata digimaratonin starttiviivalle, mutta kuinka erottaa digitukea tarvitsevat lajin konkareista? Ikäsyrjinnän vaara on ilmeinen. Palveluja pitkään käyttäneet iäkkäät voivat hallita sähköiset palvelut paljon paremmin kuin some-maailmaan uppoutuneet nuoret. Toisaalta osa ikäihmisistä ei ole koskaan käyttänyt internetiä tai omistanut älypuhelinta. Vaihtoehtoisia palvelukanavia on siis oltava jatkossakin tarjolla – käyttäjän iästä riippumatta.
Osallistumista omin ehdoin
DigiIN-hankkeessa olemme tutkineet ikäihmisten sähköisten palveluiden käyttöä ja osallistumista digitaaliseen palveluyhteiskuntaan. Tutkimustuloksemme osoittavat ikäihmisten hyvin käytännöllisen ja tarvelähtöisen suhtautumisen verkkopalveluihin. Osallisuuden tunne ja motivaatio vahvistuvat, kun sähköiset palvelut vastaavat omia arjen tarpeita. Eräs haastateltavamme kuvaili asiaa näin:
Osaan käyttää kaikkea tarvittavaa ja jos tullee jokin uusi asia mikä tarvitsee opetella, niin kyllä minä sen opettelen ja saan tarvittaessa tuttavilta apua. Mutta mitään turhaa uutta en ole innokas vain huvin vuoksi opettelemaan. (nainen, 77 vuotta)
Ikäihmisillä olisi oltava mahdollisuus osallistua maaliviivattomaan maratoniin itselleen mielekkäällä tavalla ja omia vahvuuksiaan hyödyntäen. Osa ikäihmisistä kokee digitaitonsa riittämättömiksi juuri sen vuoksi, että kilpailun tahdin näyttävät määrittävän nuoret digiammattilaiset. Näin siitäkin huolimatta, että kansainvälisesti tarkasteltuna seitsemän-kahdeksankymppiset suomalaiset ovat omissa ikäsarjoissaan Euroopan kärkitasoa.
Loppua ei näy
Vain osallisuus saa aikaan muutoksen. Palvelujärjestelmän kestävän digitaalisen murroksen kannalta on keskeistä, että etenkin palvelujen suurimmat käyttäjäryhmät kokevat olevansa mukana muutoksessa. Mahdollisuus tulla kuulluksi ja vaikuttaa palveluiden toteutukseen eivät siis ole vähäpätöisiä asioita. Etenkin sosiaali- ja terveyspalveluissa tämä merkitsee ikäihmisten digitaalisen osallisuuden vahvistamista.
Digitaaliseen osallisuuteen kuuluu myös sen rajojen tunnistaminen ja tunnustaminen. Maaliviivatonta ja esteitä täynnä olevaa digimaratonia ei ole vielä kukaan juossut loppuun. Vanhetessa digitaaliset palvelut muodostuvat monelle digitaiturillekin saavuttamattomiksi. On hyväksyttävä, että juoksu saa hidastua kävelyksi tai päättyä omaehtoiseen keskeytykseen. Maaliviiva karkaa joka tapauksessa jokaisella horisonttiin – ennemmin tai myöhemmin.
Sakari Taipale
apulaisprofessori, yhteiskuntapolitiikka
Jyväskylän yliopisto
Yhteiskuntapolitiikan apulaisprofessori Sakari Taipale tutkii yhteiskunnan digitalisaatioon kytkeytyviä sosiaalisia ongelmia ja eriarvoisuutta Jyväskylän yliopistossa. Hänen tutkimusryhmänsä on osa Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikköä (CoE AgeCare) sekä DigiIN Palveluja uudistamalla kaikki mukaan digitaaliseen yhteiskuntaan –hanketta. Hänen uusin tutkimuksensa keskittyy ikääntyvien digitaaliseen osallisuuteen ja vanhushoivan teknologiseen murrokseen.