Kun eliniänodote kasvaa ja elämänkulku venyy, on myöhäinen aikuisikä muutoksessa. Emme välttämättä osaa tunnistaa uusia, myöhäiseen aikuisikään muodostuvia elämänvaiheita, emmekä kuvitella niitä muutoksia ikääntyneiden toimintakyvyssä, tarpeissa ja ympäristöissä, joita ajan myötä tapahtuu. Tarvitaan tutkimusta ja analyysejä tulevaisuuden iäkkäistä ja tämän ryhmän tarpeista ja mieltymyksistä.
Olen omissa tutkimuksissani tarkastellut tulevaisuuden iäkkäiden tunnuspiirteitä ja mieltymyksiä. Tulevaisuuden iäkkäät ovat siitä erityinen tutkimuskohde, että tutkimuskohde sijaitsee sellaisessa ajassa, joka on vielä edessä. Itse olen käyttänyt kolmea lähestymistapaa.
Ensinnä olen tutkimuksessani hyödyntänyt kattavia pitkittäisaineistoja, joiden avulla voi tarkastella, kuinka esimerkiksi 1990-luvulla tietyn ikäiset, vaikkapa 70-vuotiaat, eroavat niistä, jotka olivat 70-vuotiaita 2010-luvulla. Nämä vertailut osoittavat, että nuoremmat ikäluokat ovat terveydeltään tai aktiviteeteiltaan jokseenkin erilaisia kuin heidän vanhempansa olivat saman ikäisinä. Monin tavoin voikin sanoa, että 70 on uusi 50. Terveydentila ja toimintakyky on nimittäin keskimäärin parantunut, taloudellinen tilanne on vakaampi, ja yhteiskunnallinen osallistuminen, vapaaehtoistyö ja muut aktiviteetit kuuluvat useamman elämään myös myöhäisessä aikuisiässä. Katsomalla taaksepäin ja analysoimalla havaittuja muutoksia kohorttien välillä saadaan siis jonkinlaista ohjenuoraa siihen, minkälaisia muutoksia voimme odottaa edessäpäin.
Toisaalta olen tarkastellut tämän hetken yhteiskunnallisia virtauksia ja kehityskulkuja, ja analysoinut, kuinka ne yhdessä ikääntymisen kanssa muokkaavat tulevaisuuden vanhuusikää. Tällaisia virtauksia ovat esimerkiksi eriarvoistuminen, muutokset hyvinvointivaltion palveluissa, ihmisten kokema luottamus yhteiskuntaan, perhemuotojen muutokset, formaalin ja epäformaalin hoivan suhde ja teknologinen kehitys. Olen esimerkiksi tutkinut lapsettomuuden vaikutuksia ikääntyneillä. Löytämäni vaikutukset kertovat sosiaalisten suhteiden merkityksestä ja toisaalta sosiaalisen eriarvoistumisen kerääntymisestä ja ilmenemismuodoista myöhäisessä aikuisiässä, mutta tulevaisuuden ennustamiseen tuloksia voi soveltaa vain samalla pohtimalla, miten lapsettomuuden esiintyminen on yhteiskunnassa muuttunut. Esimerkiksi vapaaehtoisesti lapsettomia sekä lapsettomia pariskuntia on tulevaisuudessa enemmän.
Olen myös tutkinut tulevaisuutta tarkastelemalla myöhäiskeski-ikäisten ihmisten (siis tulevaisuuden iäkkäiden), odotuksia ja mieltymyksiä liittyen asumiseen, eläkkeelle jäämiseen ja hoivaan. Tämän päivä viisi-kuusikymppiset esimerkiksi ilmaisevat kohonnutta valmiutta maksaa ylimääräistä paremmasta hoivasta, ja ovat myös huolissaan hyvinvointivaltion tarjoaman hoivan riittävyydestä tulevaisuudessa. Tämä yhdistelmä tulee muokkaamaan palveluiden kuluttajien käytöstä ja sitä kautta myös koko hyvinvointipalveluiden järjestelmää.
Jotta yhteiskunta pystyy sopeutumaan väestön ikääntymiseen ja kääntämään muutoksen voimavaraksi, tulee pystyä ymmärtämään muutosta iäkkäiden tarpeissa, kyvyissä ja mieltymyksissä. Tehtävä on haastava, sillä on hankalaa kuvitella ikääntymisen tulevaisuutta. Kun hyvinvointivaltio on murroksessa ja teknologiset ja digitaaliset ympäristöt muuttavat arkea, on myös vaikeaa ennustaa, minkälaisessa yhteiskunnassa tulemme tulevaisuudessa elämään. Siksi tarvitaan tutkimusta ja analyysejä jotka erityisesti pureutuvat erilaisten muutosvoimien yhteisvaikutukseen.
Anu Siren
gerontologian professori, Tampereen yliopisto
Anu Siren on psykologian tohtori ja sosiaaligerontologian dosentti, jonka kiinnostuksen kohteena ovat ikääntymisen sosiaaliset, kulttuuriset ja materiaaliset ympäristöt ja niiden merkitys yksilöille.
