Ikäihmisten osallisuus on yhteiskunnan voimavara

Suomen Kuvalehden pääkirjoituksessa (SK 31/2013) ”Vanhukset ovat voimavara – vai ovatko?” nostettiin esiin tarve entistä paremmin tunnistaa ikäihmiset yhteiskunnan voimavarana. Kirjoituksessa pallo heitettiin myös ikääntyville ihmisille itselleen, varsinkin suurille ikäluokille, ja siinä peräänkuulutettiin nuoria ikäihmisiä tunnistamaan omat velvollisuutensa lähiverkostoon kuuluvia vanhuksia kohtaan. Suuret ikäluokat ovatkin liikkeelle lähtiessään aivan huomattava yhteiskunnallinen voimavara. Jos tämä melkein 400 000 ihmisen joukko lähtisi vaikkapa ulkoilemaan ikääntyvän äidin, isän, tädin tai naapurin kanssa, se tarkoittaisi, että jokseenkin jokainen ulkoilussa apua tarvitseva vanha ihminen todella saisi seuraa lenkilleen. Suomessa oli viime vuonna 270 000 80 vuotta täyttänyttä henkilöä eli heistä kaikki saisivat halutessaan ulkoiluseuraa.

Suomalaiset auttavat tunnetusti paljon läheisiään. Omien vanhempien ja sukulaisten auttamisen lisäksi monenlaisen muun vapaaehtoisuuden kirjo on laaja. Erilaisia vapaaehtoistyön mahdollisuuksia löytyy kaupunkien ja seurakuntien toiminnasta sekä lukuisista järjestöistä ja yhdistyksistä. Vapaaehtoisena voi olla eri tavoin avuksi vanhoille tai nuorille. Ikäihmisten tueksi suunnatun vapaaehtoisuuden lisäksi vapaaehtoisena voi toimia lasten ja nuorten parissa. Esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliiton kylämummi ja -vaari toimintaa löytyy 13 paikkakunnalta ja lisäksi monissa perhekahviloissa toimii omia mummoja ja vaareja. Folkhälsanin vuoden 2012 tietojen mukaan yli sadassa ruotsinkielisessä koulussa toimii kouluvaareja ja -mummeja. Kouluvaari (Farfar i skolan) -toiminta käynnistyi Turun ruotsinkielisissä kouluissa jo vuonna 2000. Eri-ikäisiä ja etenkin eri sukupolvia yhteen tuovat osallistumisen muodot ovat varmasti kiistatta yksi arvokkaimmista vapaaehtoistyön muodoista.

Hella Hernbergin (2012) toimittamassa teoksessa Helsinki Beyond Dreams kuvataan ikäihmisten osallistumista oman asuinalueensa kohentamiseen pääkaupunkiseudulla. Mellunkylässä ikäihmiset ovat olleet mukana alueen paikallistoiminnassa ja Kallion Karhupuisto on hyvä esimerkki kohteesta, jonka kunnostamisessa ja ylläpidossa alueen ikäihmiset ovat olleet avainasemassa. Hernbergin mukaan erityisesti Kallion esimerkki vahvistaa sellaista tulevaisuuden eläkeläisyyttä, johon kuuluu aktiivinen elämä oman asunnon ulkopuolella. Ikääntymisen tutkimuksessa on korostettu pitkään oman kodin merkitystä, mutta viime aikoina on myös nostettu vahvemmin esiin kodista ulos pääsemisen keskeisyys ja mahdollisuus osallisuuden kokemuksiin erilaisissa hankkeissa ja julkaisuissa.

Suomessa ikäihmisten vapaaehtoisuuden ajatellaan usein rajoittuvan muiden vanhojen ihmisten tai lasten auttamiseen. Ikäihmisiä yhteiskunnan voimavarana on kuitenkin mahdollista tarkastella myös laajemmasta näkökulmasta. Uusiseelantilaiset tutkijat Janine Wiles ja Ranmalie Jayasinha kuvailivat Journal of Aging Studies -lehdessä (2/2013) kahdella eri asuinalueella asuvien ikäihmisten monimuotoista osallistumista yhteiskunnalliseen toimintaan vapaaehtoisuuden, aktivismin, luottamustoimien ja ympäristöstä huolehtimisen kautta. Wiles ja Jayasinha nimesivät tämän toiminnan ’paikan hoivaksi’ (care for place) ja halusivat tällä termillä nostaa ikäihmiset esille nimenomaan hoivan antajina vaihtoehtona hoivatarpeille.

Ikäihmiset toimivat Suomessakin vastaavalla tavalla lukuisissa yhteiskunnallisesti ja paikallisesti merkittävissä rooleissa, joista yllä tuli mainituksi vain muutama. Kokonaiskuva ikäihmisten yhteiskunnallisesta osallisuudesta kaipaa kuitenkin enemmän konkreettisia esimerkkejä ja erilaisten osallistumisen tapojen tunnistamista ja yhteen kokoamista. Tämä on haaste vanhenemisen kentän toimijoille, meille kaikille, mutta myös ikäihmisille itselleen.

Suvi Fried
tutkija