Maailman terveysjärjestö WHO on huhtikuussa 2025 julkistanut globaalin ikäsyrjintää koskevan mittarin. Tämä ”Ageism Scale” pyrkii kuvaamaan, miten ikäsyrjivät asenteet ja päätökset näkyvät eri maissa. Suomeksi skaalaa ei ole vielä saatu, onhan aikaa julkistamisesta kulunut vasta hitunen.
Onko meillä Suomessa ikäsyrjintää?
Miksi ikäsyrjintää pitäisi mitata? Kysymyksiä nousee nopeasti. Arkikokemus kertoo tylysti, että vanheneminen Suomessa kantaa stigmaa, häpeämerkkiä. Nuoret eivät uskalla ajatella vanhuuttaan. Keppiin turvautuminen nolottaa vanhoja, puhumattakaan rollaattorista. Nuoret eivät anna tietä tai täpötäydessä ratikassa paikkaa vanhoille. Yli 50-vuotias on työmarkkinoilla arkkukamaa.
Lisäksi uskottelemme, että jossakin muualla maailmassa tilanne on toisin – tietämättä, miten kulttuuri muuttuu kaikkialla. Japanissa – näin tiedän – työelämästä eläköityneitä miehiä nimitetään joskus kotona kengänpohjaan tarttuvaksi syksyn lehtien tahmaksi. Intialainen ystäväni kertoo vanhojen naisten taloudellisesta ja sosiaalisesta ahdingosta, vain iän vuoksi. Noituus elää vielä monissa maissa: vanha nainen tuomitaan jopa noidaksi köyhyyttään ja tietojensa vuoksi, kertoo Ageing in Nepal -julkaisu. Kansainväliset vertailut voisivat ainakin avartaa ajatuksiamme.
WHO:n mittari on lyhyt ja tiivis.
Kolmellakymmenellä kysymyksellä ja väitteellä WHO kartoittaa ikäsyrjinnän kansallista maisemaa. Puolet väitteistä kuvaa vanhojen omaa kokemusmaailmaa, toinen puoli nuorempien näkökulmia.
Koska kulttuuriset ja kansalliset näkökulmat ovat tärkeitä, tällaisen skaalan käännös on tehtävä huolellisesti, testaten sitä käytännössä. Esimerkkinä tässä väite: ”Due to my age, I limit my participation in discussions even when they are about things that affect me”. Miten tämä kääntyisi täsmällisesti suomeksi? ”Ikäni takia en osallistu keskusteluun, vaikka se koskisi asioita, jotka vaikuttavat elämääni”. Tässä on pyrkimys hahmottaa vanhan ihmisen itsesensuuria, joka on toinen puoli ikäsyrjinnästä. Me vanhat olemme helposti itseämme syrjivien asenteiden kantajia, ellemme halua niistä irtautua, kuten feminismi yrittää vapauttaa meitä vanhoista patriarkaalisista piirteistä.
Toivottavasti sosiaali- ja terveysministeriö on ripeä ja toimittaa tämän mittarin suomalaisten tahojen käyttöön. Ja toivottavasti se saadaan laajaan levitykseen, eikä pelkästään netissä, vaan myös niille ihmisille – vanhoille ja nuorille – jotka ovat ilman nettiyhteyksiä, mutta EU:n saavutettavuusdirektiivin suojaamia: tieto kuuluu kaikille, toiminta on ulotettava kaikkien saavutettavaksi. Sen jälkeen meillä olisi ehkä jonkinlainen käsitys vanhenevan väestön kulttuurisesta ja sosiaalisesta ympäristöstä.
Opetetaan tekoälykin ikäsyrjimättömäksi!
Tekoäly perustuu tällä hetkellä erilaisiin kielimalleihin. Tekoäly tietää vain sen, mitä sille ajetaan sisään. Maailmassa on käynnissä valtava prosessi, jossa tekoälylle ”opetetaan” mitä moninaisempia asioita, kasvojentunnistusta, huumoria, historiaa, seurustelutaitoja. Seuraava porras onkin opettaa kaikki maailman tekoälyt irti ikäsyrjinnästä! WHO:n mittari tulee näin tosi tärkeään aikaan. Siinä, missä Yhdysvalloissa tällä hetkellä tekoälyistä halutaan pois kaikki tasa-arvoa, demokratiaa ja ihmisoikeuksia koskeva sisältö, meidän vanhojen ja meitä kannustavien organisaatioiden on syytä vaatia ikäsyrjintämittarit mukaan. Olkaamme tarkkoja!
Kirjoittaja Vappu Taipale on kahdeksan lapsen isoäiti ja International Society for Gerontechnologyn (kansainvälinen ikäteknologiajärjestö) kunniapuheenjohtaja.