Siirry sisältöön

TaloTsemppari kutsuu koolle iäkkäitä ja yksinasujia

Jumppatuokio Iltatähden kujan kerhohuoneella.

Jumppatuokio Iltatähden kujan kerhohuoneella.

”Se on niin hyvä, että joku pitää vähän jöötä ja jumppauttaa!”
”Mie ainakin tulen aina, kun semppari kutsuu!”

Helsingissä ja Kotkassa 2017–2019 toteutettavan Yhdessä kotikulmilla -hankkeen tavoitteena on kehittää yhteistyössä taloyhtiöiden asukkaiden, asuinalueen järjestöjen ja muiden tahojen kanssa mielekästä toimintaa erityisesti iäkkäille ja päivisin yksin aikaa viettäville.

Huomionarvoista on, että toimintaa vetävät vapaaehtoiset TaloTsempparit, jotka voivat olla talon omia asukkaita tai henkilöitä, joiden sydän sykkii hyvän elämän edistämiseen. Jokainen TaloTsemppariksi ryhtyvä saa hankkeen taholta maksuttoman perehdytyksen ryhmätoiminnan vetämiseen, jatkuvaa sparraustukea sekä materiaaleja.

Helsinkiläisessä Iltatähdenkuja 1-3:n kerhohuoneessa kankut keinahtelevat tuoleilla puolelta toiselle Kultaisen nuoruuden tahdissa. Laulaakin saa samalla. On tiistai-iltapäivä ja talon asukkaille järjestetyn TaloTsemppari-ryhmätoimintatuokion aika. Jumppaillaan ja jutustellaan, vähän visaillaankin.

–  Ensimmäisellä kerralla meitä oli viisi, toisella kerralla yhdeksän, tänään taitaa olla jo viitisentoista. Syksyn aikana on pidetty jumppatuokioita, tehty rollaattorikävely jokirantaan, jutusteltu ja kahviteltu. Kutsut sujautetaan postilaatikoista etukäteen ja sana kulkee sujuvasti pihapiirissä, kertoo taloyhtiön TaloTsemppari Mikko Meriranta.

Kultaisesta nuoruudesta kuvavisailuun

Voimaa vanhuuteen -ohjelman Minna Säpyskä-Nordbergin vetämässä jumppatuokiossa soudetaan Kultaisen nuoruuden tahdissa vielä ees ja taas, sitten huilitaan hetki ennen kuin kokeillaan, miten takapuolet nousevat ylös tuoleista.

– Otetaan tuolin reunoista kiinni ja nyt – takapuoli irti penkistä, hyvä! Noustaan ihan ylös asti, kädetkin ylös ”hurraa!” ja hitaasti alas. Toistetaan kymmenen kertaa. Tuntuiko jossain? kyselee jumppauttaja.

– Pakaroissa…

– Niin pitikin! Tämä on tosi hyvä voimaharjoitus pakaralihaksille ja reisille ja tasapainokin saa treenausta, kun nostetaan kädet ylös asti.

Edetään vartalon kiertoliikkeisiin. Sitten venytellään, kurotellaan ja ilmapallotellaan, kunnes Kulkurin valssi kuljettaa kuvavisan pariin. TaloTsemppari -toiminnassa korostetaan myös mielen virkeyttä.

Niin mahdottoman yksinkertaista ja mukavaa! Anja Hinkkanen kertoo olleensa jokaisella kerralla mukana.

– Tämmöinen katkaisee hyvin itsekseen olemista, kun ollaan enimmäkseen vaan neljän seinän sisällä. Eikä sitä oikein tule kotona itsekseen jumpattua. Porukassa on hyvä, kun joku pitää sen verran jöötä, että ei mene ihan pelkäksi pulinaksi, hän naureskelee.

Ryhdy TaloTsemppariksi – kotikulmien väen koolle kutsujaksi

Yhdessä kotikulmilla -hankkeen suunnittelija-koordinaattori Jukka Murto on syystäkin tyytyväinen.

– Hankkeen tavoite on synnyttää juuri tällaista mielen ja kehon hyvinvointia vahvistavaa iloista yhdessäoloa säännöllisesti kerran tai pari viikossa. Naapureiden näkeminen voi olla monelle arjen juhlahetki ja jutustelu jatkuu usein toiminnallisen osuuden jälkeen pitempäänkin. Toiminta saa muokkautua kussakin taloyhtiössä omanoloiseksi.

TaloTsemppareiksi ovat tervetulleita asukkaiden lisäksi myös eri järjestöjen ja yhteisöjen vapaaehtoiset, opiskelijat ja muuten toiminnasta kiinnostuneet. Murron mukaan erinomainen tsempparipari on talon asukas ja muu vapaaehtoinen yhdessä.

– Ota kaveri mukaan! on hyvä malli niin TaloTsemppareille kuin tsempattaville.

Yhdessä kotikulmilla -hankkeessa lisätään yhdessäoloa taloyhtiöissä ja vähennetään ikäihmisten yksinäisyyttä. Toiminta on tarkoitettu yli 60-vuotiaille ja muillekin kotona päiviään viettäville. Lisätietoa ja yhteydenotot: Yhdessä kotikulmilla

Teksti: Paula Salmela