1. Hyvän ikääntymisen puolesta - toiminta-, asenne- ja tiedotuskampanja vuodelle 2012
(Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto, RAY 2012)
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton hankkeen tavoitteena on saada aikaan laaja yhteiskunnallinen keskustelu eri ikäryhmien ja sukupolvien välille hyvän ikääntymisen edellytyksistä, vaikutuksista sekä esteistä ja vanhuuden saaminen tasavertaiseksi elämänvaiheeksi muiden ikäkausien kanssa. Kampanjan yhteydessä mm. välitetään tietoa vanhenemisesta, tuotetaan materiaalia hyvästä ikääntymisestä ja järjestetään tapahtumia päiväkodeissa ja oppilaitoksissa. Muita kumppaneita ovat mm. Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto, Samfundet Folkhälsan, Suomen Muistiasiantuntijat ja Suomen Senioriliike.
Yhteyshenkilö: Anneli Sarvimäki
2. 60+ parisuhdeprojekti seniori-ikäisille
(Kataja-Parisuhdekeskus ry, RAY 2012-2013)
Kataja-Parisuhdekeskus ry:n projektin päätavoitteena on lisätä 60+ ikäisten ihmisten hyvinvointia tuottamalla seniori-ikäisille suunnattua parisuhdemateriaalia. Tarkoituksena on koota parisuhdealan ammattilaisten ja vertaisohjaajien luoma käytännönläheinen luento- ja ryhmämateriaali, jonka avulla vapaaehtoiset ja yhteisöt voivat järjestää seniori-ikäisten parisuhdetta vahvistavaa toimintaa. Projektissa pyritään myös innostamaan seniori-ikäisiä vapaaehtoisiksi vertaisohjaajiksi. Hankkeen tuloksena syntyy 60+ ikäisille kohdennettu parisuhteen tukipaketti, joka sisältää sekä kirjoitetun materiaalin että testatun toimintamallin. Ikäinstituutti on yksi hankkeen yhteistyökumppaneista, ja mahdollisia yhteistyöalueita ovat mm. tutkimus, tiedotus ja koulutus.
Yhteyshenkilö: Jere Rajaniemi
3. Elämänkulku ja ikäpolvet -hanke
(Vanhustyön keskusliitto, RAY 2011-2013)
Vanhustyön keskusliiton vetämän hankkeen päätavoitteena on psykososiaalisen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen sekä erityisesti iäkkäiden ihmisten syrjäytymisen vähentäminen lisäämällä ja tiivistämällä sukupolvien välistä dialogia. Tähän liittyy tiedon hankkiminen ihmisten elämänkulkua ja sukupolvien suhteita koskevista käsityksistä, keskustelun herättäminen ikäpolvien välisistä jännitteistä ja yhteisen toiminnan mahdollisuuksista sekä aihepiiriin liittyvän toiminnan innostaminen. Ikäinstituutin osahankkeessa keskitytään erityisesti miesten ja vapaaehtoistoimijoiden tutkimiseen. Tutkimuskysymyksinä on mm. miten eri ikäpolviin kuuluvat ihmiset jäsentävät elämänkulkua, omaa elämänvaihetta ja suhteitaan toisenikäisiin ihmisiin, millaiset kokemukset yhdistävät/erottavat eri ikäisiä ihmisiä jälkimodernissa yhteiskunnassa, millaisia jännitteitä ja eroja tasoittavia tekijöitä ikäpolvien välillä on, mihin suuntaan ne ovat kehittymässä ja mitä seuraamuksia tällä on. Katso myös hankkeen omat sivut.
Yhteyshenkilöt: Arto Tiihonen ja Pertti Pohjolainen
4. IDEFIX-toimintakykyprojekti
(Helsingin yliopisto, 2011-2013)
Ikäinstituutti on mukana Helsingin yliopiston ja Folkhälsanin kanssa toteutettavassa Idefix-tutkimuksessa (Identifying Early Factors In Syndrome X). Sen päämääränä on selvittää, miten sikiökauden ja lapsuuden kasvu sekä olosuhteet vaikuttavat aikuisiän ja vanhuuden terveydentilaan. Ikäinstituutin osuus tutkimusprojektissa on selvittää, vaikuttaako sikiökauden ja lapsuuden kehitys ikääntymisprosesseihin ja toimintakykyyn vanhuudessa. Tutkimuksen kohdejoukkona ovat vuosina 1934-44 syntyneet helsinkiläiset (n=8760). Heistä noin 1000 henkilöä kutsutaan toimintakykymittauksiin, jotka toteutetaan Ikäinstituutin toimesta.
Yhteyshenkilö: Pertti Pohjolainen
5. Rinnallakulkija - hyvä sosiaalinen arki muistisairaille ja heidän omaisilleen
(Keski-Uudenmaan Dementiayhdistys, RAY 2011-2013)
Keski-Uudenmaan dementiayhdistyksen projektin päätavoitteena on tuottaa äskettäin diagnosoiduille muistisairaille ihmisille vapaaehtoisvoimin toteutettu palvelu, joka tukee ja kannustaa heitä jatkamaan arkeaan ja elämäänsä yksilöllisten tarpeiden ja mieltymysten mukaisesti. Projektissa koulutetaan vapaaehtoistoimijoita muistisairaan ihmisen osallistavan, hyvän sosiaalisen arjen tukijoiksi. Myös omaisten hyvinvoinnin edistämiseen panostetaan tarjoamalle heille koulutusta. Projektin koulutusten toteutuksesta ja vapaaehtoisten ohjauksesta vastaa Ikäinstituutti.
Yhteyshenkilö: Sirkkaliisa Heimonen
6. Elintavat ja toimintakyvyn moniulotteisuus ikääntyvien ihmisten terveyden ennustajina
(Helsingin yliopisto, 2010-2012)
Hankkeessa tuotetaan tietoa elintapojen (tupakointi, alkoholinkäyttö, ruokailutottumukset, liikunta) vaikutuksesta myöhempään fyysisen ja psyykkisen toimintakyvyn sekä sosiaalisen aktiivisuuden tasoon. Lisäksi tarkastellaan toimintakyvyn eri osa-alueiden yhdistelmien vaikutusta terveyteen. Hankkeessa ollaan myös kiinnostuneita siitä, millaisia terveyteen liittyviä elintapamuutoksia ihmiset tekevät ikääntymisen myötä. Seuranta-aineistona käytetään Ikihyvä Päijät-Häme tutkimus- ja kehittämishankkeen postikyselyaineistoja vuosilta 2002 ja 2008, jotka on toteutettu samoille vuosina 1926-1930, 1936-1940 ja 1946-1950 syntyneille päijäthämäläisille henkilöille. Projektia hallinnoi Helsingin yliopisto. Ikäinstituutti on projektin yksi yhteistyökumppani.
Yhteyshenkilöt: Tommi Sulander ja Pertti Pohjolainen
7. Tarmoa arkeen - Hämeenkyrön liikunta- ja ravintoprojekti
(Hämeenkyrön kunta, 2009-2012)
Tutkimuksessa selvitetään, voidaanko huonokuntoisten hämeenkyröläisten kotipalvelun asiakkaiden fyysiseen ja psyykkiseen toimintakykyyn vaikuttaa pitkäkestoisella (6 kk) ja intensiivisellä (2 kertaa viikossa) kuntoutuksella. Tavoitteena on myös tutkia, voidaanko koti- ja laitoshoidon rajamailla olevien laitoshoitoon joutumista ehkäistä tai siirtää myöhemmäksi ja tällä tavoin saada aikaan kustannussäästöjä.
Yhteyshenkilö: Pertti Pohjolainen
8. Sosiaalisen toimintakyvyn arvioinnin mallintaminen
(Helsingin yliopisto, 2007-2012)
Tutkimuksessa tarkastellaan sosiaalisen toimintakyvyn arviointihaastattelun toteutumista arvioijan ja arvioitavan välisessä vuorovaikutuksessa. Tavoitteena on selvittää, millaisten käytäntöjen kautta sosiaalisen toimintakyvyn arviointi toteutuu ja onko sosiaalisen toimintakyvyn arvioinnin tutkimushaastattelussa sille erityisiä käytäntöjä. Tutkimus toteutetaan yhteistyöhankkeena Helsingin yliopiston kanssa ja siinä käytetään Ikäinstituutin muiden hankkeiden aineistoja. Tutkimuksessa on valmisteilla väitöskirja.
Yhteyshenkilöt: Pertti Pohjolainen ja Mika Simonen (HY)
9. ISDC 2013
Suomi on valittu Senioritanssin kansainvälisen komitean toimesta järjestämään joka kolmas vuosi toteutuva International Seniordance Congress (ISDC) vuonna 2013. Järjestelyistä vastaavat yhdessä Suomen Kansainvälisen Senioritanssin Liitto ry SKSL, Finlands Seniordansförbund ja Ikäinstituutti. Kongressia hallinnoi SKSL ry, joka on hakenut avustusta sitä varten OKM:stä. Kongressi järjestetään Tampereella Varalan urheiluopistossa 27.5.-1.6.2013 ja siihen osallistuu noin 250 henkilöä. Kongressin päätehtävänä on tuottaa yhteinen tanssimateriaali (CD+ ohjeet, DVD -tanssikooste), opettaa tanssit kongressiin osallistuville kouluttajille ja jaettavaksi edelleen ohjaajille kussakin maassa sekä käsitellä kansainvälisen yhteistyön ajankohtaisia asioita.
Yhteyshenkilö: Elina Karvinen



