Ajankohtaista
18.01.2012: Neljän polven treffit - Jos ikä erottaa, toiminta yhdistää!
Vuonna 2012 ollaan uteliaita ja tutustutaan eri-ikäisiin ihmisiin, sillä Euroopassa vietetään aktiivisen ikääntymisen ja sukupolvien välisen solidaarisuuden teemavuotta. Vanhustyön keskusliitto toteuttaa teemavuoteen liittyen haastekampanjan Neljän polven treffit, jossa viritetään ikäpolvien välistä myönteistä kanssakäymistä sekä käynnistetään tähän liittyvää toimintaa ja yhteisöjä. Kampanjassa innostetaan eri tahoja - kuten järjestöjä, kuntia, seurakuntia, oppilaitoksia, kulttuuriorganisaatioita, yrityksiä ja yksittäisiä ihmisiä - järjestämään ikäpolvia yhdistävää toimintaa sekä kertomaan siitä muillekin.
Neljän polven treffit -haastekampanja toteutetaan kolmen teeman ympärillä, joiden yhteinen viesti on, että ne yhdistävät eri-ikäisiä ihmisiä. Kevätkaudella teemana on ruokailu, ruuanlaitto ja perinteet, kesällä liikunta ja syyskaudella kulttuuri.
Haastekampanjan suunnittelussa ja toteutuksessa tehdään yhteistyötä useiden järjestöjen ja muiden toimijoiden kanssa. Mukana ovat muun muassa Ikäinstituutti, Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia sekä Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Jyväskylän yliopisto, Marttaliitto, Nuori Suomi, Oppifi Oy, Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Suomen Vanhempainliitto ry sekä Suomen Veteraaniurheiluliitto ry. Kampanjaa tukee RAY.
Ikäinstituutti on projektissa mukana yhtenä yhteistyökumppanina. Tutkija Arto Tiihonen ja vanhempi tutkija Pertti Pohjolainen työskentelevät projektissa osa-aikaisesti.
Meihin voit olla yhteydessä:
Marja Saarenheimo (kampanjan johtaja), 050 594 6977, marja.saarenheimo(at)vtkl.fi
Minna Pietilä, 050 594 7932, minna.pietila(at)vtkl.fi
Sari Raitakari, 050 559 2443, sari.raitakari(at)vtkl.fi
Lisää tietoa kampanjasta: www.ikapolvet.fi/haastekampanja
Neljän polven treffit on myös Facebookissa: www.facebook.com/neljan.polven.treffit
Takaisin
Arkisto



