Toimialan ydinteemoina ovat ikäihmisten kohtaamisen haasteet, osallistuva arki, mielen hyvinvointi ja haavoittuvuus sekä ikäetiikka. Keskitymme myös logoterapeuttisen ajattelun mahdollisuuksiin muistisairaiden ihmisten hoidossa sekä taiteen, kulttuurin ja luovien menetelmien soveltamiseen vanhustyössä. Ikäihmisten omien kokemusten arvostaminen sekä ikääntymiseen liittyvien merkitysten tarkasteleminen ovat keskeisiä lähtökohtia toimialallamme.
Toimialan tutkimus- ja kehittämisprojekteissa tuotetaan tietoa vanhusten mielen hyvinvoinnista ja kehitetään välineitä sen vahvistamiseksi, sovelletaan logoterapeuttista ajattelua vanhuuden tarkasteluun ja vanhustyöhön sekä juurrutetaan logoterapeuttista ajattelua muistisairaiden hoitoon (Vanhuuden mieli -hanke, 2010-2014). Päihdepelisäännöt palvelutaloihin -projektissa (2009-2011) on tuotettu uutta tietoa alkoholista ja ikääntymisestä palvelutaloympäristössä sekä osallistamisen mahdollisuuksista palvelutalokohtaisten toimintaohjeiden luomisessa.
Toimialalla toteutetaan monipuolista koulutusta. Seminaareissa, koulutuspäivissä ja prosessikoulutuksissa tarkastellaan ydinteemojemme mukaisesti mm. vanhustyön arvoja ja etiikkaa, muistisairaiden ihmisten hoitoon liittyviä näkökulmia ja erityisesti logoterapeuttisen ajattelun mahdollisuuksia, kuntoutumista edistävää hoitotyötä sekä luovia menetelmiä vanhustyössä ja hoitajien voimavarojen tukemisessa. Toteutamme teemoistamme koulutusprosesseja, yksittäisiä tilaisuuksia ja luentoja vanhustyön yhteisöille. Toimialan henkilöstön monipuolinen osaaminen ja vahva vanhustyön käytännön asiantuntemus ovat hyvä pohja myös yhteisöjen ja järjestöjen kehittämistyön tukemiselle ja arvioinnille.
Lisätietoja:
toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen, puh. 09-6122 1626
erikoissuunnittelija Sini Eloranta (koulutus), puh. 09-6122 1635 tai 040 7438478
suunnittelija Christine Oesch-Börman, puh. 09-6122 1612
tutkija Jere Rajaniemi (tutkimus), puh. 09-6122 1613



