Sirkkaliisa Heimonen

Toimialapäällikkö Sirkkaliisa Heimonen, PsT, sh

Sirkkaliisa Heimonen on toiminut 15 vuotta muistihäiriö- ja dementiatyön valtakunnallisissa asiantuntija- ja kehittämistehtävissä. Hän on kouluttanut sosiaali- ja terveysalan henkilöstöä lukuisissa seminaareissa ja työyhteisökohtaisissa koulutuksissa muistisairaiden ihmisten hoitoon liittyvistä teemoista, ollut asiantuntijana monissa kehittämisprojekteissa, toimittanut oppikirjoja sekä ollut mukana kansainvälisissä muistisairaiden ihmisten palveluita koskevissa kehittämishankkeissa.

Poimintoja julkaisuista:

Laine M, Heimonen S (2010) Mahdollisuuksien matka. Logoterapeuttinen ajattelu muistisairaan ihmisen hoidossa. Oriveden hoivapalveluyhdistys ry.  

Heimonen S (2010) Muistisairaiden ihmisten haavoittuvuus. Teoksessa: Sarvimäki A,  Heimonen S, Mäki-Petäjä-Leinonen A (toim.) Vanhuus ja haavoittuvuus. Edita, Helsinki.

Pohjolainen P & Heimonen S (toim.) (2009) Toimintakyvyn laaja-alainen arviointi ja tukeminen. Oraita 1/2009. Ikäinstituutti, Helsinki.

Vuori U, Heimonen S (toim.) (2007) Tue muistisairaan ihmisen kotona asumista. Suomen Dementiahoitoyhdistys ry. (nyk. Suomen Muistiasiantuntijat)  

Erkinjuntti T, Heimonen S, Huovinen M (2006) Hyviä päiviä kotona. Muistisairaudet. WSOY, Helsinki.

Heimonen S, Voutilainen P (2006) Avaimia arviointiin. Dementoituvien kuntoutumista edistävä hoitotyö. Edita Publishing, Helsinki.

Heimonen S, Tervonen S (2004) Muistihäiriö- ja dementiatyön palapeli. Edita & Alzheimer-keskusliitto ry.

Granö S, Heimonen S, Koskisuu J (2006) Kuntoutuksen sanakirja muistihäiriö- ja dementiatyöhön. Alzheimer-keskusliitto ry.

Heimonen S, Voutilainen P (toim.) (2004) Dementoituvan ihmisen kuntoutuksen lupaus. Tammi, Helsinki.