Siirry sisältöön

Vanhuuden mieli

Tietoa ja välineitä vanhuksen mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi

Vanhuuden Mieli -hankkeessa (RAY 2011-2015) päämääränä oli vahvistaa ikäihmisten mielen hyvinvointia voimavaralähtöisesti. Mielen hyvinvointia tarkasteltiin elämän tarkoituksellisuutta ja ihmisarvoa korostavan logoterapeuttisen ajattelun ja positiivisen psykologian valossa. Ikäihmisiä rohkaistiin tunnistamaan omia arjen voimavaroja ja elämän tarkoituksellisuuden kokemusta vahvistavia tekijöitä sekä löytämään valmiuksia elämänmuutosten ja arjen haasteiden kohtaamiseen. Mielen hyvinvointi kuuluu kaikille, myös haasteellisessa elämäntilanteessa eläville.

Mielen hyvinvoinnin edistämiseen liittyvä työ jatkui Ikäinstituutissa Elämäntaidon eväät -hankkeessa (RAY 2015-2017). Elämäntaidon eväät oli osa Eloisa ikä -ohjelmaa (www.eloisaika.fi).

Vanhuuden Mieli -hankkeen lähtökohtana toimivat iäkkäiden omat kokemukset mielen hyvinvointia tukevista arkisista asioista ja elämän tarkoituksellisuudesta. Ikäihmisten oma ääni ja heidän omat pohdintansa mielen hyvinvoinnista olivat hankkeen keskiössä. Ikäihmisiä rohkaistiin kertomaan kokemuksistaan avoimissa Voimavaroja Voimapajoista -keskustelutilaisuuksissa, yksilöhaastatteluissa sekä läpi hankkeen jatkuneessa palautteen keruussa.

Voimavarasuuntautunutta logoterapeuttista ajattelua sovellettiin muistisairaan ihmisen kohtaamiseen hoitotyössä. Hoitotyön ammattilaisten osaaminen on keskeistä muistisairaan mielen hyvinvoinnin tukemisessa. Hankkeessa kehitetty koulutusmalli tarjoaa hoitotyön tekijöille välineitä muistisairaan arvostavaan, myönteiseen ja arjen mielekkyyttä tukevaan kohtaamiseen.

Ikäihmisille suunnattu Mielen Voimaa -opas (PDF) tarjoaa logoterapeuttiseen ajatteluun perustuvia näkökulmia oman mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Opas on kirjoitettu ikääntyvien kanssa käytyjen keskustelujen ja saadun palautteen pohjalta. Lähtökohtia ovat elämän tarkoituksellisuuden ja elämänkokemuksen merkitys mielen hyvinvoinnin ylläpidossa. Keskeinen viesti on, että omien suhtautumistapojen valinta on mahdollista ja jokainen voi edistää omaa mielen hyvinvointia.

Ikäihmisten mielen hyvinvoinnin edistämiseksi kehitettiin Mielen hyvinvoinnin silta -keskusteluryhmämalli, jossa pienryhmässä keskustellen ja kokemuksia jakaen pyritään avaamaan uusia näkökulmia omaan elämäntilanteeseen ja löytämään omia arjen voimavaroja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Keskeisiä tapaamisissa käsiteltäviä teemoja olivat elämänkokemus mielen hyvinvoinnin tukemisen voimavarana, asennoitumisen merkitys ja arjen merkityksellisten asioiden tunnistaminen. Haastavissakin elämäntilanteissa on mahdollista kokea mielen hyvinvointia. Toteutuneiden ryhmien osallistujat ovat olleet esimerkiksi muistisairaiden ihmisten läheisiä, alkuvaiheen muistisairautta sairastavia ihmisiä ja elämän tarkoituksettomuuden tyhjyyden tuntemuksia kokevia ikäihmisiä. Mielen hyvinvoinnin silta (PDF) mukautuu kokemusten mukaan erilaisille ikäihmisten ryhmille.

Mielen hyvinvoinnin silta -ohjaajakoulutuksissa perehdyttiin ryhmän tukijalkoihin ja tapaamisten teemoihin. Koulutusten aikana kartoitettiin omia mielen voimavaroja ja tehtiin mielen hyvinvointia vahvistavia harjoituksia ja välitehtäviä.

Suvi Fried ja Ilka Haarni vierailivat YLE Puheessa 22.6.2015 ja haastattelu on kuunneltavissa YLE Areenassa.

Yhteistyötahot

Folkhälsan
Oriveden hoivapalveluyhdistys ry
Suomen Logoterapiainstituutti Oy
Suomen Muistiasiantuntijat ry

Yhteyshenkilö

sirkkaliisa.heimonen@ikainstituutti.fi