Tavaton talvi

Voiko tulevaisuudessa käydä niin, että ilmastonmuutos synnyttää uusia yhdessäolemisen muotoja ja sosiaalisia käytäntöjä?

”Ei mene talvi tavoittaan”, tapaa vuonna 1931 syntynyt äitini sanoa. Tähän talveen asti hän on aina ollut oikeassa. Nyt äidin auktoriteetti säähän liittyvissä asioissa horjuu pahasti. Talvi, jota ei tullutkaan tai joka tuli ja meni monta kertaa, murtaa myös ”vanhan kansan” sananlaskujen empiiristä perustaa. Tavatonta tämä ei tietenkään ole, sillä suurin osa sananlaskuistammehan periytyy ajalta, jolloin elettiin maalla, lähellä luontoa ja maaseutuisen työnjaon olosuhteissa. Varsinkin miehistä ja naisista tulisi nyt keksiä uusia sananlaskuja, kiteytyksiä ja ”totuuksia”, joissa lähdettäisiin kaupunkimaisen, tasa-arvoisen työnjaon ja elämän tilanteista.

Mutta mitä itse talven puuttuminen sitten voisi merkitä ikäihmisille? Se on riippuvainen tulkinnastamme: joko olemme sitä mieltä, että tämä oli vain poikkeus äidin säännöstä tai sitten tulkitsemme, että äidin sääntö on vaihdettava täysin uuteen. Talvia ei entisessä merkityksessä ehkä enää tulekaan, koska ilmastonmuutos on totta. Äitini varmaan toistaa sanontaansa muutamana seuraavana talvena vähemmän, vaikka talvet olisivatkin taas normaaleja. Leuto talvi kuitenkin vaikuttaa moniin järjestelmiin ja tilastoihin – se vaikuttaa vaikkapa sähkön kulutukseen, aurauskaluston käyttöön, kiinteistöpalveluihin ja metereologien määritelmiin suomalaisesta tai termisestä talvesta. Sananlaskulle voi siis aidosti syntyä muutospaineita. Minkälaiset ”tavat” Etelä-Suomen talvella tulevaisuudessa oikein ovat – ei kovin paljon lunta eikä pakkasiakaan? Tavathan ne ovat Brittein saarten talvillakin.

Mutta entä jos ilmastonmuutos alkaa todella vaikuttaa arkisiin valintoihimme? Emme liiku lentokoneella, emme yksityisautoilla, emme käy monta kertaa viikossa yksityissaunassa, emme kuluta varsinkaan fossiilisia polttoaineita, emmekä muutenkaan kuluta niin paljon tavaroita? Tavaroiden ja esimerkiksi paperin tuottaminen kuluttaa luontoa ja vaikuttaa ilmastoon.

Rajoittaako se sosiaalisuuttamme ja ikääntyneiden sosiaalisten kontaktien mahdollisuuksia vai käykö päinvastoin? Kummatkin tulkinnat ovat mahdollisia. Oletan, että tapahtuu tuo jälkimmäinen. Ihmiset käyttävät enemmän julkisia liikennevälineitä, kävelevät, pyöräilevät ja työntävät rollaattoreitaan entistä pidemmälle. Eivätkö ihmiset tapaisi silloin toisiaan useammin, eivätkö ikäihmisetkin tulisi enemmän esille julkisiin tiloihin? Varmaan tämä pakottaisi ikäihmisiä myös aktiivisemmiksi, ja aikatauluissa pitäisi ottaa entistä paremmin huomioon se, että matkoihin menee enemmän aikaa.

Voisiko kuluttamisen kaikenpuolinen vähentyminen merkitä myös uusia sosiaalisia käytäntöjä lähipiirissämme tai vanhojen esiin kaivamista? Uutena asiana voisi tulla vaikkapa se, että työikäiset tekevät enemmän etätöitä ja käyttävät matkoihin säästämänsä ajan iäkkäiden vanhempiensa kanssa olemiseen ja heidän tukemiseensa. Tai vieläkin radikaalimpaa: luopumista kalliista kakkosasunnosta ja sen viemästä ajasta ja käyttämällä sen lähiyhteisöllisyyteen, yhdessä tekemiseen ja olemiseen esimerkiksi kaupunginosayhdistyksen tukemana.

Vanhoja käytäntöjä ovat tietysti monen sukupolven asuminen joko samassa talossa tai lähellä toisiaan. Tähän on nyt entistä enemmän mahdollisuuksia, kun suurten ikäluokkien lapset ja lastenlapset asuvat lähempänä toisiaan kuin suuren muuton kokeneet ikäluokat, joilla sukupolvien asumisketju katkesi satojen kilometrien välimatkojen vuoksi. Vanha tapa on myös naapuriapu ja kimppakyyti, joita kumpaakin ilmastonmuutos voi lisätä. Käytäisiinkö yhdessä saunassa, tehtäisiinkö ruokaa porukalla, mentäisiinkö kimpassa, jos autoa välttämättä tarvitaan?

Ilmastonmuutos ei taidakaan olla ikävämpi juttu, vaikka hiihtämisestä nyt joutuisinkin täällä etelässä luopumaan. Sosiaalisuus voisi lisääntyä ja elämään voisi tulla uusia velvollisuuksia ja tarpeellisuuden tunnetta, jotka eivät rasittaisi, koska ne koskevat meitä kaikkia ja velvoittavat meitä jokaista tekemään jotakin sekä itsemme, läheistemme että koko maapallonkin hyväksi – ja tietysti myös tulevien sukupolvien, jotka nekin joskus ikääntyvät.

Arto Tiihonen